Ayrshire (Ay)
Noin 3/4 suomalaisista lehmistä on Ay-rotuisia ja se onkin Suomen tärkein lypsykarjarotu. Ayrshire-nauta on vaalea punaisin laikuin. Punaisen sävyt vaihtelevat kellervänvaaleasta tummanruskeaan. Jalat rodulla voivat olla tummat tai vaaleat. Rotu on tunnettu hyvästä lisääntymiskyvystä, pitkäikäisyydestä ja ja tehokkaasta korsirehun käytöstä.

Ay- rotu in peräisin Skotlannista. Ayrin kreivikunnasta. Se on kehitetty risteyttämällä skottilaista alkuperäiskarjaa muiden rotujen, etenkin Teeswater-, West Highland-, Shorthron- ja Channel Island -rotujen kanssa. Kantakirja rodulle on perustettu vuonna 1877. Rodun maidontuotanto on noin 7000-8000 kg (=7000-8000 litraa) vuodessa. Ay-rotuisen lehmän maidontuotanto ennätys on 17 000 kg vuodessa. Lehmän keskimääräinen paino on 520 kg.

1940-luvulla Ay-rotua tuotiin Suomeen. Vuosina 1947-1985, Suomen valtio tuki ayrshiren tuontia, koska sitä pidettiin Suomen olosuhteisiin parhaiten sopivana.

Holstein- friisiläinen(Fr)
Noin 1/3 suomalaisista lypsylehmistä on Fr-rotuisia ja se on maailman tärkein lypsykarjarotu. Fr-rotuinen lehmä on tuottanut enimmillään 21 000 kg maitoa vuodessa.
Fr-rotu tuotiin Suomeen 1960-luvulla Ruotsista ja Tankasta ja se on alunperin Pohjois-Hollannista. Holsten-friisiläinen on väristään mustankirjava. Aikuinen lehmä painaa noin 610 kg.


Suomenkarja(SK)
Suomenkarja on yhteisnimitys kolmelle läheistä sukua olevalle nautarodulle. Sitä käytetään pääosin lypsykarjana, mutta joitakin yksilöitä pidetään myös kotieläinpihoilla ja jopa lemmikkeinä. Suomenkarjan rodut eroavat toisistaan väritykseltään. Niille yhteisiä piirteitä ovat pieni koko ja nupous eli sarvettomuus. Länsisuomalaiset on hiukan muita suurempia, itäsuomalaiset taas kaikista siroimpia rakenteeltaan.
Suomenkarja on sopeutunut Suomen oloihin paremmin kuin mitkään muut rodut. Se pärjää hyvin metsälaitumella, mutta voimakkaammalla ruokinnalla kykenee kohtuullisen hyvään tuotokseen. Maidon rasva- ja valkuaispitoisuudet ovat muita rotuja korkeammat. Suomenkarjalla on myös kestävä rakenne ja hyvä hedelmällisyys.
Suomenkarjaa on kolme tyyppiä: itäsuomenkarja eli ISK, pohjoissuomenkarja eli PSK ja länsisuomenkarja eli LSK. Näistä runsaslukuisin on länsisuomenkarja (vuonna 2006 noin 5000 yksilöä). Itäsuomenkarja ja pohjoissuomenkarja ovat uhanalaisia, kumpaakin on noin 300 yksilöä.


Länsisuomenkarja(LSK)
Länsisuomenkarja on suomalainen karjarotu, joka kehittyi aikoinaan Länsi- ja Etelä-Suomessa. Länsisuomenkarjan kanta käsittää lähes 5000 yksilöä, ja näin ollen se on suomalaisista alkuperäiskarjaroduista yleisin, mutta siitäkin huolimatta harvinainen. Länsisuomenkarja on yksi maailman korkeatuottoisimmista maatiaisnautaroduista.
Eläimet ovat yksivärisen ruskeita, lehmien väri vaihtelee tummanruskeasta vaaleanruskeaan. Karja on muiden maatiaisrotujen tapaan perinnöllisesti nupoa. LSK-lehmiä on yksityisten karjojen lisäksi myös Sukevan vankilatilalla ja muun muassa OSLA:n (Oulun seudun luonnonvara-alan oppilaitos) Muhoksen toimipisteessä.

Itäsuomenkarja (ISK)
Itäsuomenkarjan eläimiä kutsutaan puhekielessä myös kyytöiksi. Kyyttökarja on valkeaselkäistä ja punaruskean kirjavaa. Eläimet ovat yleensä perinnöllisesti nupoja. Itäsuomenkarja on maamme karjaroduista vanhin, ja suomalainen karjanjalostustyö aloitettiin itäsuomenkarjalla perustamalla sille rotuyhdistys vuonna 1898. Itäsuomenkarjan lehmiä on noin300. Rotu on kuitenkin vielä erittäin uhanalainen. Sen elävä geenipankki on Sukevan vankilassa Sonkajärvellä.

Kyytöt edustavat Euroopassa nykyään harvinaista aronautojen perimää, johon liittyy paitsi erityinen sitkeys myös niukka maidontuotto. Rotu jakautuu nykyään jalostettuun haaraan ja maatiaishaaraan, joiden väliset erot ovat varsin suuret. Jalostetun itäsuomenkarjan suvussa on yleensä käytetty keinosiemennystä 1960–70-luvuilla. Jalostettua itäsuomenkarjaa on jäljellä kahdeksan sukua. Varsinaista maatiais- eli alkuperäishaaraa on jäljellä kuusi sukua kahdesta karjasta: kiuruvetisen Helvi Tossavaisen aikoinaan säilyttämästä karjasta ja kiteeläisen Vieno Nenosen suvun karjasta. Itäsuomenkarja ja erityisesti sen maatiaissuvut ovat tunnettuja terveydestään, sitkeydestään ja pitkäikäisyydestään. Muuten kyyttö on tunnettu muun muassa maitonsa hyvistä juustoutumisominaisuuksista, samalla sen maito on usein erittäin rasvaista.

Pohjoissuomenkarja eli lapinlehmä (PSK)

Lapinlehmä on suomalainen naudan alkuperäisrotu. Se on väriltään yleensä valkoinen. Turpa ja korvat voivat olla mustat tai punaruskeat, myös rungossa voi olla tummia täpliä. Rotu on luonnostaan nupo. Se on pienempi ja tuottaa vähemmän kuin monet pidemmälle jalostetut lypsyrodut, mutta sillä on monia hyviä ominaisuuksia, kuten hyvä hedelmällisyys ja erinomainen kestävyys. Sen luonteeseen kuuluu aktiivisuus ja uteliaisuus, rauhallisuus ja alkuperäisroduille tyypillinen älykkyys. Lapinkarja on sopeutunut Suomen olosuhteisiin. Se selviää hyvin vaatimattomissa oloissa ja tulee toimeen myös metsälaitumella.
Lapinlehmä on rotuna uhanalainen: sen yksilöitä on arvioitu olevan jäljellä noin 350. FABA:n nuorsonnilistassa mainittiin marraskuun 2006 puolivaiheilla liki 500 suomalaista nuorsonnia, joista vain 3 pohjoissuomenkarjaa. Pelson vankilan maatila Vaalassa on Suomen tunnetuimpia lapinkarjatiloja ja toimii rodun elävänä geenipankkina. Pohjoissuomenkarjan alkuperä on epäselvä. Sen arvellaan kuitenkin kehittyneen kyytöstä eli itäsuomenkarjasta tai oletetusta, kaikille Suomen alkuperäisroduille yhteisestä kantamuodosta. Vanhan tarun mukaan ensimmäinen lapinlehmä nousi lähteestä ensimmäisten ihmisten asetuttua Lappiin.