1.1 Jalostusjärjestöjen historia Suomessa


Suomessa järjestetyt ensimmäiset karjanäyttelyt olivat alkusysäyksenä lypsykarjan jalostukselle, vaikka jalostusta jossain määrin on tapahtunut myös aiemmin. 1898 pidetyn karjanäyttelyn innoittamana perustettiin Itä-Suomen karjanjalostusyhdistys. Tämä maamme ensimmäinen jalostusyhdistys alkoi pitää kantakirjaa tyyppivaatimukset täyttävistä eläimistä. 1900- luvun taitteessa perustettiin myös muita jalostusyhdistyksiä jotka olivat kukin erikoistuneet omaan rotuunsa. Yhdistysten toiminta keskittyi alkutaipaleellaan erilaisten näyttelyiden ja kilpailujen järjestämiseen sekä sonniyhdistysten ylläpitoon. Sonniyhdistyksiä oli perustettu jo 1800- luvun loppupuolella Tanskalaisen mallin mukaan, 1905 niitä oli jo 34 ja määrä kasvoi sotavuosiin asti nopeasti. Sota vaikeutti toimintaa mutta sotien jälkeen toiminta virisi jälleen nopeasti. Valtiovallan painostuksella 1960-luvulla yhdistyksiä alettiin ajaa yhdeksi järjestöksi ja pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen 1969 elokuussa perustettiin Suomen Kotieläinjalostusyhdistys. Vuonna 1969 perustettu Suomen Lihakarjayhdistys yhdistyi Kotieläinjalostusyhdistykseen 1982. Keinosiemennystä esiteltiin maassamme ensimmäisen kerran jo 1936 mutta sodista johtuen ensimmäinen yhdistys eli Varsinais-Suomen keinosiitosyhdistys perustettiin vasta 1646. Ensimmäiset keinosiemennykset maassamme tehtiin 1947. Kotieläinyhdistys ja Keinosiemennysyhdistys yhdistyivät 1990 luvun taitteessa osuuskunniksi muuntumisen jälkeen Kotieläinjalostuskeskus-Fabaksi. Nykyään kaikki maamme keinosiemennysosuuskunnat ovat yhdistyneet Fabaan ja sen toimialueeseen kuuluvat kaikki lypsykarjan jalostukseen liittyvät toiminnot aina keinosiemennyseläinten valinnasta kasvatuksesta, arvostelusta, siemenen tuottamisesta, neuvontapalveluista ja keinosiemennyksestä lähtien. Faba-jalostus on osakkaana myös uudessa Skandinaavisessa yhteisyrityksessä Viking Geneticsissä joka on Suomen, Ruotsin ja Tanskan yhteinen jalostusjärjestö jolla pystytään vastaamaan tuleviin haasteisiin.

1.2 Tietojen keruu jalostusta varten


Jalostuksen oleellisiin työkaluihin kuuluu olemassa olevan vertailuaineiston ja mittauspopulaation tietojen keräys ja hallinta. Suomessa tähän aineistoon kuuluu kaikki karjantarkkailussa olevat karjat ja tämä onkin ainutlaatuista koko maailmassa. Tarkkailutiloilta saadaan laaja tietopohja jalostustyön tuloksille ja valittavien keinosiemennyssonnien valinnalle. Tämä jalostusta palveleva toiminta sisältää kymmeniä mitattavia parametreja jotka kerätään neuvojien toimesta tai osin automaattisilta laitteilta kuten lypsyrobotilta automaattisesti.

Jalostuksen etusivulle